Tarina siis siirtyi nyt vuodatukseen. Kuvanlaatu parani huomattavasti ja tämä on helpompaa näin n___n Joten ei muuta kuin seuraavan osan pariin.



Yves ymmärsi, että hänen elämänsä oli oikein hyvällä mallilla. Hänellä oli talo, työpaikka, vaimo ja kunnon vaatteet. Mikään ei voisi enää mennä paremmin...



Tai ehkä sittenkin jotain olisi parannettavissa? Irina nimittäin oli todellinen sottapytty. Yves joutui juoksemaan hänen perässään kuin lapsenvahti sotkuja siivoamassa.



Vähitellen Irina huomasi ajattelevansa lapsia. "Kuule, eikö sinustakin meidän pitäisi hieman odottaa, ennen kuin aletaan tehtailla lapsia? Raha ei välttämättä riitä, ymmärräthän..." Yves oli hieman pettynyt ajatukseen, mutta suotui silti. Mitäpä hän ei armaan Irinansa vuoksi tekisi?



Yves oli huolissaan Irinasta. Nainen ei tehnyt muuta kuin vain söi ja söi... sekä söi vähän lisää. Oliko hän huomaamattaan mennyt naimisiin jonkun suursyöpön kanssa?



Irina halusi päästä toimittaja-uran huipulle, joten joka aamu hän tarkisti lehdestä vapaat työpaikat. Ikävä kyllä missään ei tunnuttu tarvitsevan työntekijää...



Onneksi oli keksitty kirjat! Niistä sai paljon hyödyllistä tietoa, esimerkiksi kuinka pystyy tekemään spagettimössöä yhdellä kädellä silmät sidottuina.



Myös Yves oli löytänyt uuden, mukavan harrastuksen. Koskaan ennen hän ei ollut huomannut, miten mielenkiintoinen asia tähtitaivas oli. Lisäksi hän tahtoi todistaa väitteen avaruusolioista perättömäksi. Siis... eihän voi olla mahdollista, että tuolla jossain olisi pieniä vihreitä miehiä?



Plups, sanoi Irinan vatsa ja pyöristyi. Irina ei ollut uskoa silmiään. Hän siis totta vieköön oli sinä yhtenä yönä tullut raskaaksi!



"Hei pikkuinen, se on isi täällä joka sinua tervehtii!" Yves hihkui huomattuaan Irinan raskauden. "Tuota... ehkei se vielä kuule sinua?" Irina nauroi. "Mutta onhan tuo herttaista, kultaseni."



Seuraavalla aterialla ei ollut mitään muuta puheenaihetta kuin uusi tulokas. "Jos se on poika, niin siitä tulee Pertti minun isoisäni mukaan", Yves ilmoitti oitis. "Ja jos tyttö, niin nimeämme sen minun isoäitini mukaan Kyllikiksi", Irina jatkoi omasta puolestaan. Nimiehdotuksia tuli, mutta ei yhtään sellaista, joka olisi käynyt molemmille.



Yves oli niin riemuissaan tulevasta lapsestaan, että osti Irinalle maalaustelineen raskauspäivien iloksi. Irina piti lahjastaan oikein paljon. Jo lapsena hän oli maalannut paljon ja sen mukavampaa puuhaa ei hänestä ollut.



Toisin kuin Irinan, Yvesin täytyi silloin tällöin piipahtaa työpaikallaan. Toisin sanoen viisi kertaa viikossa. Vaikka ensihoitajan palkka oli kohtuullinen ja työpäiviä oli paljon, ei raha tuntunut riittävän kaikkeen.



Yves oli pakahtua onnesta, kun hän sai ylennyksen sairaanhoitajaksi. "Nyt meillä on varaa saada se lapsi!" hän iloitsi ja halasi Irinaa oikein kunnolla.



Lapsi ilmoitteli vähän väliä tulostaan. Irinan vatsa kasvoi huimaa vauhtia. Mutta niin kasvoi hänen nälkänsäkin.



Irina tapasi erään vanhan ystävänsä, Mariannen, viedessään roskia ulos. "Tiedätkös, mieheni on varmaan maailman paras suutelija! Ja lisäksi, me saadaan kohta lapsi!" Juttua riitti, ja naiset juttelivat tuntikausia.



Marianne oli haljeta kahtia, kun Irina kertoi tälle juttuja miehestään. "Siis, oikeestiko mieheltäsi puuttuu varvas? Ja silti menit naimisiin sen kanssa?"



Irina ei missään tapauksessa halunnut olla epäkohtelias, joten hän kutsui Mariannen ja miehensä työkaverin Benhaminin syömään. Vähitellen puheet kääntyivät suvun jatkamiseen. "Sinusta ei ikinä voisi tulla Cappelia, Benjamin", Irina tokaisi tylysti. "Ei tuolla nenällä."



Vieraiden lähdettyä piti siivota koko talo, tarkistaa vapaat työpaikat lehdestä... vaikka mitä. Irinasta alkoi tuntua, ettei kotiäidin pesti ehkä sittenkään ollut se, mitä hän halusi. Silmät tuikkien hän ajatteli toimittajan työtä. Jonain päivänä hän varmasti pääsisi kirjoittamaan paikalliseen lehteen.



Rouva Cappelin päivärytmi raskauden aikaan oli selvä: nukutaan, syödään, peseydytään, syödään ja nukutaan taas. Irina toivoi lapsen syntyvän mahdollisimman pian, enää kauaa hän ei kestäisi tämmöistä menoa.



Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Seuraavana aamuna nimittäin löytyi vapaa työpaikka toimittajan uralta.



Irina ei malttanut odottaa, että pääsisi töihin. Soitettuaan tulevalle työnantajalleen hän sai kuulla, ettei raskaana voisi tulla minnekään. Hänen pitäisi vieläkin odottaa, voihan ankka.



Kesken rentouttavan kylvyn Irina tunsi pistoksia vatsassaan. Kipu vain paheni. "Yves, palokunta, poliisi, merivoimat, auttakaa nyt joku!" Irina huusi.



"Minä en enää suostu tähän, en varmasti! Vaikka Yves haluaisi toisen lapsen, niin ei, ei, ei, ei..."



Kyllä kannatti kestää synnytyksen tuska, lopputulos oli niin suloinen. Lapsen iho periytyi Irinalta ja silmät Yvesiltä, hiukset luonnollisestikin mustat. Cappelin suvun ensimmäinen lapsonen sai nimeksi Arianna. On siis tyttö.



Taloa laajennettiin niin, että Ariannalle saatiin oma huone. Irina sisusti huoneen ruskean ja hempeän vaaleanpunaisen sävyin. Hän rakasti esikoisensa huonetta, aivan kuten rakasti lastaankin.



Yves tuli töistä kotiin mukanaan uusi ylennys. Tätä menoa mies on sairaalan johtajan hommissa ennen kuin Irina pääsee käymään omalla työpaikallaan.



Tarkkasilmäisenä Yves huomasi nopeasti, ettei Irinan vatsa ollut enää kumpuna. "Minun pitikin kertoa sinulle eräs asia", Irina naurahti. "Sinusta tuli tänään isä."



Yves löysi nopeasti nukkuvan pikkutytön. Törkeästi hän meni herettämään hänet ja nosti syliinsä. "Ai, etkö sinä olekaan Pertti-poika?" hän ihmetteli.



Yves oli onnellinen, kun pääsi kokeilemaan käytännössä lastenhoitokikkoja. Ennen Ariannan syntymää hän oli käyttänyt rutkasti aikaa kirjojen lukemiseen ja hän uskoikin olevansa oikea ekspertti näissä asioissa.



Irinalla ja Yvesillä oli oma tyylinsä juhlistaa vauvaa...



Arianna vaati rutkasti huomiota, eikä se asia katsonut kelloa. Usein saivat Yves ja Irina nousta ylös keskiyöllä syöttämään pikkuistaan. "Ja nyt annat isin ja äipän nukkua rauhassa, jookosta-kookosta?" tuore isä leperteli Ariannalle.



Yves ei saanut enää unta, joten hän päätti palata kaukoputkensa ääreen. Hän oli onkinut tietoonsa, missä se ahdisteleva puutarhakerholainen (kaikki muistaa Armas Kotalan, neeh?) asui. Eikä mikään voinut estää häntä tirkistelemästä armasta naapuriaan.



Seuraavana päivänä Irina huomasi erään huolestuttavan asian. Hän oli alkanut taas kärsiä äkillisistä yrjöämiskohtauksista ja huimauksista. Toivottavasti kyseessä oli vain nuha...



Hän halusi varmistaa asian ja soitti lääkäriin. Lääkäri paljastui humoristiseksi veikoksi, joka alkoi ehdotella Irinalle mitä oudoimpia sairauksia. Nainen ei innostunut asiasta yhtään, hän halusi vain saada tietää mikä sairaus hänellä oli.



"Tänään juhlitaan synttäreitäsi", Irina jutteli Ariannalle. "Sinusta tulee iso tyttö, eikä enää ikinä tarvitse vaihtaa haisevia, ällöttäviä, iljettäviä vaippoja."



Yves oli hyvin väsynyt raskaan työpäivän jälkeen, joten Arianna sai kasvaa äitinsä avustuksella.



Oikein söpö tyttö sieltä kuoriutui. Kaunis kuin kukka ja niin hyvätapainen ettei ole ennen nähty.



Perun puheeni. Arianna nosti kaamean metelin, kun ei heti saanut ruokaa. Irina haki suosiolla kaapista tuttipullon, ettei Yves vain heräisi tyttärensä aiheuttamaan mölyyn.



Tässä hieman parempaa kuvaa Ariannasta. Aika korkealla ovat nuo kulmakarvat, juups. Mutta silti tytteli on niin söpö<3



Tytön opetus käynnistettiin heti. Tietotavoitteisena Irina tahtoi opettaa tyttärelleen kaiken mahdollisen.



Harmi vain, että työ oli raskasta... Hänen teki mieli sanoa pari valittua sanaa, mikäli Arianna ei heti osoittaisi oppimisen merkkejä.



Mutta kun Irina katsoi tyttärensä sinisiin silmiin, ei hän voinut ajatella kuinka suuri urakka edessä olisi. Hän ei varmastikaan alkaisi kiroilla tytölle, ei missään tapauksessa.



Yves valmisteli itselleen rentouttavaa vaahtokylpyä, kun Irina ykskaks tupsahti paikalle. "Yves, minä olen taas raskaana!" hän kiljui hymy huulilla ja hyppäsi miehen kaulaan.


Siihen päättyi Cappelien tämän kertainen osa. Jos jatkan tätä tahtia, niin seuraava osa saattaa tulla jo ylihuomenna n____n