Osa12Kuva01.jpg

Jami huolehti Stacysta enemmän kuin kenestäkään muusta lapsestaan. Stacy oli hänen mielestään jotenkin poikkeava ja ihanampi tapaus kuin Sean tai Sabrina. "Isin pikku Stacy", hän kuiskutti lapsensa korvaan ja halasi tätä. "Isin pikku Stacylle ei koskaan tule tapahtumaan mitään pahaa..."

Osa12Kuva02.jpg

"Dani-kulta" ei jättänyt Sabrinaa rauhaan. Jutellessaan vaarinsa kanssa Stacyn pian edessä olevista syntymäpäivistä, hän kysyi hienovaraisesti, olisiko "Dani" tulossa juhlimaan. "Dani?" Yves toisti. "En ole koskaan kuullut hänestä, onko hän uusi ystäväsi?"

Osa12Kuva03.jpg

Koulussakaan Sabrina ei voinut ajatella muuta kuin salaperäistä Dania. Seurauksena oli seiska todistuksessa, mutta se ei Sabrinaa saanut masentumaan. Hän oli nimittäin tavannut erään tytön koulun ruokalassa. Ja tämä tyttö sattui asumaan tämän Danin naapurissa...

Osa12Kuva04.jpg

Perheen esikoinen oli autuaan tietämätön Danista. Sean keskittyi paljon mielummin opiskeluun - ja viettämään aikaa Kathleenin kanssa. Kathleenin ja ankaran opiskelun avulla hän varmaan saikin ensimmäisen kymppinsä.

Osa12Kuva05.jpg

Arianna oli päättänyt ottaa itseään niskasta kiinni. Hän oli ollut jo niin pitkään työttömänä, että nyt olisi hyvä aika etsiä töitä. Ikävä kyllä sitä entistä paikkaa ei enää löytynyt, peliuralta siis. Niinpä hän otti asiakseen seurata isänsä Yvesin jalanjälkiä ja lähti töihin lääkintäteknikoksi.

Osa12Kuva06.jpg

"Hei Dani... Joo, ajattelin vain että voitaisiinko siirtää se tapaaminen huomiseen?" Jami kysyi. "Tyttärelläni Stacylla on tänään syntymäpäivät ja minä..." "Tottahan toki se käy", Danielle vastasi linjan toisesta päästä. "Juu, nähdään sitten silloin. Älä vain anna sitä työpaikkaa muille!" "Työpaikkaa... mitä sinä oikein..." Danielle aloitti, mutta ymmärsi kaiken Jamin kerrottua huoneessa olevan muitakin.

Osa12Kuva07.jpg

Toisin kuin se, että Danielle tarjoaisi Jamille työpaikkaa, Stacyn syntymäpäivät olivat totisinta totta. Nyt nähtäisiin, millainen söpöliini tytöstä kuoriutuisi.

Osa12Kuva08.jpg

Stacy ei pettänyt. Hän on hyvin suloinen, niin eksoottinen vihreine ihoineen ja mustine silmineen! Luonnetta en muistanut ottaa ylös, mutta Stacy on (muistaakseni) siisti, ujo, toimelias, leikkisä ja hyvin marisija. Huoh, harmi ettei Stacysta voi tehdä perijää...

Osa12Kuva09.jpg

Kuten muutkin Cappelien lapset, Stacy sai oitis kokea pottailuopetuksen. Opettajana toimi tietenkin Jami. Hän ei sallinut kenenkään muun koskevan hänen rakkaaseen Stacyyn, ties mitä he tekisivät hänelle! Varsinkin Irina, hän kun ei selvästikään pitänyt Jamista.

Osa12Kuva10.jpg

Mainittu naishenkilö oli paraikaa laittamassa itselleen lohta. Irinan odotellessa ruuan kypsymistä hän siivosi, eikä kiinnittänyt huomiota siihen, että uunista nousi savua. Eikä savua ole ilman tulta, joten tulipalohan siitä seurasi.

Osa12Kuva11.jpg

Irinan apua-huudot eivät kuuluneet viereiseen huoneeseen, eikä Ariannalla ja Yvesillä ollut aavistustakaan siitä, että heidän varsin läheinen sukulaisensa oli avun tarpeessa.

Osa12Kuva12.jpg

Irina säilyi tapahtumasta hengissä, kun tulipalo sammui itsestään. "Miten minä nyt sillä lailla", hän mumisi suihkussa. "Olisihan minun pitänyt huomata ettei kaikki ollut kunnossa."

Osa12Kuva13.jpg

Yves oli ottanut vanhuuden päivillään tehtäväkseen maalata perijäkuvakollaasin. Hän päätti aloittaa itsestään, olihan hän laittanut koko suvun alulle. Ariannan vuoro olisi seuraavaksi... mutta mitäs sitten, kun Ariannan kuva olisi valmis?

Osa12Kuva14.jpg

"Isä, kuka on Dani?" Sabrina kysyi eräänä päivänä. Jami säpsähti. "Daniko? Hän... hän tarjoaa minulle työpaikkaa... Äitisikin on uudelleen töissä, joten minä ajattelin että... että... minäkin voisin." Jami popsi spaghettinsa vikkelästi ja poistui keittiöstä Sabrinan virnuillessa. Isä valehtelee, vieläpä huonosti, hän ajatteli ja ryttäsi tuoremehutölkin.

Osa12Kuva15.jpg

"Hei Sean..." Sabrina aloitti. "Onko isä sinun mielestäsi ollut outo lähiaikoina?" Sean katsoi siskoaan oudoksuen. "Ei", hän vastasi oikopäätä. "Se on ollut oikein kiltti, opetti minulle uuden leikinkin. Siinä tehdään näin siskoille! Pam!" Sabrina otti askeleen taaemmas. Miksei Sean voinut ymmärtää häntä?

Osa12Kuva16.jpg

Stacylla olivat hermot mennä, kun hän katseli nälkäisenä Sabrinan ja Seanin leikkejä. Kukaan ei anna ruokaa, ja vielä joutuu tuijottamaan vanhempien sisaruksiensa hölmöilyä. Stacy vannoi, että kun hän olisi iso, niin silloin hän kyllä...

Osa12Kuva17.jpg

Jami kutsui Daniellensa kylään. Arianna oli töissä, muksut koulussa Stacya lukuun ottamatta ja vanhukset nukkuivat omassa huoneessaan. Hän olisi käytännössä aivan kahden Daniellen kanssa.

Osa12Kuva18.jpg

"Olet söpö ilman sitä pinkkiä pukua", Danielle tokaisi oitis. "Mitä tapahtui? Syntyikö lapsi?" Jami nyökytteli ja mutisi jotain pikkuruisesta Stacysta, mutta kohdisti sitten katseensa Daniellen tummiin silmiin.

Osa12Kuva19.jpg

Hän veti Daniellen lähelleen ja suuteli tätä. Danielle ei vastustellut, mutta hän tunsi tekevänsä väärin.

Osa12Kuva20.jpg

Danielle yrittikin hieman hillitä Jamia, mutta sanottakoon vaikka näin että... yritykseksi se jäikin.

Osa12Kuva21.jpg

Päädyttyään porealtaaseen Danielle mainitsi Jamille tämän olevan naimisissa. "Niin, toistaiseksi", Jami vastasi salaperäisesti. "Olen ajatellut erota Ariannasta... Että voisin keskittyä sinuun, kultaseni."

Osa12Kuva22.jpg

"No siinä tapauksessa..." Danielle sanoi hymyillen ja kahmaisi Jamin syleilyynsä.

Osa12Kuva23.jpg

Jami meni suorastaan sanattomaksi Daniellen teosta. Ei hän ollut uskonut, että noin nätti tyttö voisi ollakaan tuollainen...

Osa12Kuva24.jpg

Arianna palasi jonkin ajan kuluttua töistä kotiin. Ylennystä ei ollut tullut, vaikka hän oli koko ajan korostanut olevansa entisen kirurgin, Yves Cappelien, tytär. Mutta eipä tullut sen puoleen potkujakaan, joten Arianna oli tyytyväinen itseensä.

Osa12Kuva25.jpg

Väsyneenä rankasta työpäivästä Arianna hoiperteli makuuhuoneeseen. Ja harmikseen löysi sieltä Jamin ja jonkun toisen naisen! Arianna kirkui. Hän kirkui minkä kurkusta lähti.

Osa12Kuva26.jpg

"Sinä... sika!" Arianna karjui Jamille. "Kuinka sinä saatoit? Sinä... sinä olet sentään kolmen lapsen isä!" Arianna läimäytti Jamia poskelle niin lujaa kuin vain kykeni. Jami tunsi, kuinka hänen poskeaan jomotti iskun jälkeen. Hän tunsi, kuinka viha Ariannaa kohtaan kasvoi.

Osa12Kuva27.jpg

"Sinä et ole osoittanut huomiota minuun Sabrinan syntymän jälkeen!" Jami kiljui. "Aina kun tulen viereesi illalla ja hieron selkääsi, sinä vain haluat nukkua! Etkö tajua, on minullakin oikeus pitää hauskaa!"

Osa12Kuva28.jpg

Arianna tyrmistyi Jamin sanoista. Ei, hän ei ollut syypää tähän. Syy oli kokonaan Jamin. Vähitellen myös Jami alkoi ymmärtää tämän asian. "Arianna..." hän sanoi niin katuvalla äänellä kuin vain kykeni. "Anna anteeksi, olin täystollo." Jami kurkotti kohti Ariannaa halatakseen tätä, mutta Arianna torjui hänet. "Sika!" Arianna sähisi juostessaan ulos huoneesta.

Osa12Kuva29.jpg

Jami oli unohtanut, että Danielle oli edelleen huoneessa. Tyttö katsoi järkyttyneenä Jamin halausyrityksiä Ariannaa kohtaan. Oliko Jami valehdellut hänelle, oliko hänellä sittenkin vielä tunteita vaimoaan kohtaan?

Osa12Kuva30.jpg

Jami tunsi pian Daniellen läimäisevän häntä samalle poskelle kuin Arianna. "Arianna oli oikeassa, olet sika!" hän kirkui epätavallisen kimeällä äänellä. "Liehittelet kahta naista samanaikaisesta, kuvottavaa!"

Osa12Kuva31.jpg

"Kultaseni, yritä ymmärtää", Jami selitti. "Minä rakastan oikeasti vain sinua, mutta minun täytyy ajatella lapsiani. Arianna on... mennyttä, koska minä todellakin rakastan sinua, Dani." Ja hyväuskoisena Danielle uskoi Jamin joka sanan... Hyvillä mielin hän poistui Cappelien tontilta, odottaen innolla sitä, että hän näkisi Jamin uudelleen.

Osa12Kuva32.jpg

Daniellen lähdettyä Arianna palasi takaisin Jamin luo. Hänen meikkinsä oliva levinneet pitkin kasvoja hänen itkiessään. "Se... se on loppu nyt", hän sopersi. "Loppu, finito, kaputt! Minä otan eron!" Jami oli odottanut Ariannan sanovan noin, mutta hänen sanansa sattuivat siitä huolimatta. Hänellä oli tietämättään vielä tunteita Ariannaa kohtaan, olihan hän hänen kahden lapsensa äiti.

Osa12Kuva33.jpg

"Arianna, entä lapset?" Jami kysyi kauhuissaan. "Emme voi erota, heidän takiaan." Arianna nyyhkäisi. "Olisit miettinyt sitä ennen kuin aloit heilastella sen naisen kanssa", hän itki. "Mene, lapset kestävät tämän kyllä. He eivät halua tuollaista... petturia isäkseen!"

Osa12Kuva34.jpg

Jami ei voinut kestää ajatusta, että hän joutuisi eroamaan lapsistaan. Ariannaa hän ei enää tulisi näkemään, hän vihaisi tätä koko loppuelämänsä ja vielä pidempäänkin. Mutta lapset, hän rakasti Seania, Sabrinaa ja eritoten Stacya enemmän kuin Daniellea!

Osa12Kuva35.jpg

Stacy oli vielä pieni, mutta ymmärsi nopeammin kuin kukaan muu, että nyt isä lähtisi. Hänellä ei ollut enää ketään, toinen isä muuttaisi pois kotoa, toinen on jossain galaksin tuolla puolen. Kukaan, ei kukaan välittänyt hänestä enää...

Osa12Kuva36.jpg

Ja niin Jami lähti, manaten Cappelien suvun ikiajoiksi. Kukaan tässä talossa ei hänen sanojensa mukaan tulisi elämään rauhassa. Mutta mehän tiedämme, että se "korkein voima" olen minä, joten Jamin sanat olivat pelkkää sanahelinää. Vai olivatko?

Osa12Kuva37.jpg

Arianna riensi lohduttamaan lapsiaan, ja selittämään Jamin tekosia. Sabrina ei kuitenkaan itkenyt. "Minä tiesin siitä", hän sanoi saaden äitinsä haukkomaan henkeä. "Koulussa oli eräs tyttö. Hän kertoi, että Danielle asuu tuossa naapurissa. Hän on kuulemma aiemminkin vienyt toisten miehiä, nimittäin juuri tämän tytön isän. Heillä on kuulemma pieni, 3-vuotias tytärkin." Arianna ei kestänyt kuulla enempää. Hänen tyttärensä... ei Sabrina saa tietää tuollaisia asioita vielä näin nuorena, ei saa...

Tässä tämänkertainen osa, toivottavasti piditte :3 Seuraavassa osassa katsotaan sitten, löytääkö Arianna ehkä uuden miehen rinnalleen vai pysyykö hän sinkkuna, kuinka perhe selviää Ariannan ja Jamin avioerosta, jaa... ehkä paljon muutakin ;D Sitä odotellessa voitte kuitenkin laittaa kommenttia, motivoivat jatkamaan tätä ^^ Ja vielä mainittakoon, että sukupuussa ei tulla korjaamaan A:n ja J:n eroa, se pysyy niin (=Chimmyy ei jaksa muuttaa sitä :P) ja jos jotakuta kiinnostaa saada Danielle omaan peliinsä, niin se on mahdollista. Hänet löytyy Modista ladattavana, ei siis ole itse tekemäni, jos joku niin luuli. Eiköhän tässä ollut kaikki tältä erää, näkemisiin~