Taas on uuden osan aika, menihän edellisestä jo pari päivää. Mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkään jaksan päivittää tätä näin tiheään. Tämän on pakko olla jotain aloitusvimmaa... En keksi muuta selitystä :) Mutta meinasin jo unohtaa, tässä tämä seuraava osa, joka on varmaan kymmenisen kuvaa normaalia lyhyempi. Surullista, eikö totta?



Arianna heräsi varsin epämukavasti. Paljon puhuttu pikkuveli oli saanut päähänsä alkaa soittaa hänen vanhaa ja rakasta ksylofoniaan! Mikä loukkaus, tätä hän ei koskaan antaisi anteeksi.



"Katsohan, Austin, siskolla on sinulle pieni lelu", hän naureskeli.



"Ähähähää, etpäs saanut sitä kiinni!" Arianna virnuili ja heitti lelun kauas Austinin ulottumattomiin. Sitten hän poistui naureskellen huoneesta. Aikamoinen tyttö, kiusata nyt viatonta Austinia tuolla tavoin...



"En oikein usko, että voimme lukita Austinia kassakaappiin!" Irina kauhistui, kun Arianna meni kertomaan katalista suunnitelmistaan äidilleen. Irina ei voinut uskoa, että Arianna puheli tuollaisia, ei hänen pikku tyttönsä voisi olla noin ilkeä...



"Olet oikeassa, äiti", Arianna huokaisi. "Ehkä on parempi lähettää hänet suoraan lentokoneella Timbuktuun..." Irina ei kestänyt enempää, vaan kiskoi vasten tahtoaan lapsensa vessan puolelle ja rupesi läksyttämään tätä. Kielenkäytön likaisuuden vuoksi hypätkäämme tämän kohtauksen yli...



Irina oli päättänyt opettaa Austinille kaikki taidot, Ariannan kohdalla kun tuo ei ollut onnistunut. Opettelu ei vain oikein ollut Austinin mieleen, mistä syystä Irinalta meinasivat hermon mennä kerran jos toisenkin.



Irinan saarnan jälkeen Arianna oli paennut ulos läksyjään tekemään. Tyttö oli vähällä hukkua korkeisiin lumikinoksiin, kuten kuvasta hyvin näkyy.



Austinissa oli hyvin paljon ariannamaisia pirteitä. He olivat hyvin samannäköiset, luonnekin tismalleen sama, molemmat joutuivat viettämään paljon aikaa kehdossa... jopa molempien hampaat juuttuivat silloin tällöin leuan alle :'DD



Yves päätti ojentaa auttavan kätensä Austinin opettamisessa. Poika ei voinut käsittää, mitä järkeä oli kävelemisessä, yhtä hyvinhän sitä voisi kontata lattialla.



Arianna oli huomannut, kuinka Austinia kidutt... tarkoitan, opetettiin! Tyttö tunsi sääliä veljeään kohtaan, olihan hän ollut samanlaisen kohtelun alaisena. Hän päätti antaa anteeksi ja tehdä sovinnon Austinin kanssa. Eipä pojalla ollut mitään moista vastaan.



Lopulta Arianna joutui kömpimään vanhempiensa sänkyyn nukkumaan. Austin kun oli innostunut pahemman kerran rämpyttämään ksylofonia. Ja täytyihän tytön saada nukuttua, huomenna olisi taas koulupäivä.



Mitäsmitäs, Arianna vilkuttaa kuskille? Onpas tyttö hyvällä tuulella. Mutta syystäkin...



"Jes, jes!" hän kirkui nähtyään kympin todistuksessaan. "Äiti, täällä on nyt se kymppi, tule katsomaan, äiti! Äkkiä ennen kuin se karkaa tuulen mukana! Äitiiii!"



Sen jälkeen Arianna kiiruhti tervehtimään pikkuveljeään. Hän oli täysin muuttunut, ja niin lyhyessä ajassa. Mutta kukapa ei suloisesta Austinista pitäisi?



Vastaus: Meri Broman. Tyttö naureskeli Austinin musiikillisille lahjoille kuin viimeistä päivää. (Kuvasta näkee hyvin, että Arianna on perinyt Irinan hieman kuoppaisen tuulenhalkaisijan :) Se kylläkin sopii tytölle kuin nenä naamaan... tai siis joo, ymmärrättehän ^^)



Arianna halusi kostaa Merille sen, kuinka tämä oli mollannut Austinia. Niinpä hän haastoi tämän palloilemaan hänen kanssaan. Lopulta Meri luovutti, pitäisi kuulemma lähteä kotia kohti... "Lälläri", Arianna mutisi Merin kadottua näkyvistä.



Talo oli päässyt pahemman kerran rapistumaan, joka paikka oli sotkussa. Yves, joka muutenkin vietti kaiken aikansa töissä, joutui siivoamaan talon lattiasta kattoon. Raukka, kaipaisit vähän piristystä.



Onneksi oli Irina. Nainen tiesi oitis, kuinka hän voisi saada miehensä paremmalle tuulelle.



Samaan aikaan viereisessä huoneessa Austin heräili päiväuniltaan. Hän pelästyi hieman vanhempien makuuhuoneesta kantautuvaa meteliä. Oliko äitylillä tai iskällä joku hätä?



"Byääh, mikä äitillä ja itkällä on? Mä haluun mennä auttamaan niitä, multovalas on valmaan käynyt niitten kimppuun", Austin kirkui. Kumpikaan vanhemmista ei kuitenkaan tullut auttamaan häntä kehdosta pois, vaikka hän piti kovempaa meteliä kuin koskaan ennen.



Arianna sen sijaan nousi ylös. Ikävä kyllä hän ei saanut nostettua Austinia pois, mutta hän lupasi käydä katsomassa olisivatko äiti ja isä kunnossa. "Ja kätke ne tulla nottamaan mut poit täältä!" Austin lisäsi.



Arianna meni oitis ravistelemaan Yvesin hereille, eikä tämä pitänyt siitä yhtään. Hän kuitenkin lupasi tulla päästämään Austinin pois kehdosta.



Siihenkin meni jonkin verran aikaa. Austin ehti lähes tulkoon nukahtaa uudelleen, ennen kuin Yves hoiperteli lastenhuoneeseen. "Itkä, mittä te meteli tuli?" Austin kysyi. "Mitä tinun ja äitin huoneetta oikein tapahtui, oliko täällä multovalas?" Yves punastui, eikä sanonut mitään. Ei kai tuon ikäisen tarvitsisi tietää ihan kaikkea.



Austin olisi sittenkin halunnut pysyä kehdossaan. Hän ei voinut sietää pottailuharjoituksia. Ei voinut olla mitään hirveämpää, kuin isä käskemässä pissimään pottaan.



Paitsi syöttötuolit. Yves lukitsi Austinin tuoliin ja painui sitten takaisin nukkumaan. Tämäkö on Cappelien vanhempien mielestä oikea kasvatusmenetelmä? Penskat penkkiin ja pehkuihin, juuri näin.



Vaikka toisaalta, puuro maistui oikein hyvältä. Austin sai kuitenkin syötyä varsin vikkelästi, joten taas sai kirkua äänensä käheäksi jotta pääsisi pois tuolista.



Ja mitä siitä sitten seurasi? Yves tuli ja nosti hänet kehtoon! Eikö taaperoille enää suoda ollenkaan vapaa-aikaa...



Arianna oli taas iltaan saakka ulkona ja tähyili kaukoputkella taivaalle. Hän luuli nähneensä vilauksen lentävästä lautasesta, ja oli nyt hyvin masentunut, koska ei löytänyt sitä enää uudestaan. Sitkeästi tyttö kuitenkin yritti löytää sen.



Irina oli saanut aikaiseksi nousta ylös. Hänellä oli hirvittävä nälkä, mutta jääkaappi oli aivan tyhjä. Hän ei kuitenkaan jaksanut soittaa lähettipalveluun, vaan myi kaapin ja osti uuden tilalle.



Yves ja Irina vuorottelivat siitä, kumpi pääsi töihin ja kumpi jäisi vahtimaan lapsia. Yves nousi hieman mietteliäänä työautoonsa. Irina oli taas alkanut olla kumman väsynyt, ja kotityöt jäisivät kuitenkin hänelle. Olisikohan sittenkin ollut parempi antaa Irinan lähteä töihin?



Yvesin onneksi Arianna oli olemassa. Myös hän oli huomannut Irinan jatkuvan väsymyksen, joten hän päätti hieman auttaa äitiään. Hän pesi lainehtivan vessan, korjasi lautaset pöydästä... toisin sanoen, hän teki kaiken.



Eipä Arianna valittanut siitäkään, ettei kunnon ruokaa ollut saatavilla. Hän väitti Irinalle, että tuoremehu oli oikein maukasta, vaikka tosi asiassa hän ei meinannut saada litkua kurkustaan alas.



Kaikki varmasti ymmärsivät, mikä Irinan väsymyksen aiheutti. Niin, paitsi Irina itse. Tätä hän oli pelännyt... Hän oli nähnyt painajaisia kolmannesta lapsesta... Mutta tehty mikä tehty, ainakin Yves pitäisi tästä.



Myös Arianna oli iloinen tulevasta pikkusisaruksestaan. Hän oli vihdoin ymmärtänyt, kuinka hyvältä tuntuu olla isosisko. Toisenkin asian hän oli tajunnut: saippuavesi ei ole tarkoitettu syötäväksi, mutta kauniita kuplia siitä saa tehtyä.



Arianna kipitti oitis hieromaan äitinsä vatsaa. "Oi, se taisi potkaista", hän nauroi. Irina yhtyi tyttärensä nauruun. Hän oli niin iloinen, että Arianna alkoi osoittaa kiltin lapsen merkkejä... Ajatukset kassakaappiin lukitusta Austinista olivat nyt menneen talven lumia.

Näihin lapsekkaisiin tunnelmiin päättyy Cappelien suvun neljäs osa :) Toivottavasti piditte, jatkoa saatan saada aikaiseksi tiistaihin mennessä. Mutta mitään en lupaa varmaksi.