Tällä kertaa jatkoa hieman nopeammin kuin viime kerralla. Toivottavasti tämä ei haittaa teitä :) Mitäs muuta minun pitikään sanoa... ai niin, sukupuu koki minipäivityksen, esim. viime osassa esiintynyt Sam siskoineen ilmestyi sinne ;--D Ja paaaaaljon kiitoksia kommenteistanne, jälleen kerran. On ihana tietää, että joku lukee tätä<3 Nyt siihen pääasiaan, eli 14. osaan Cappelien tarinaa.



Jami soitteli tätä nykyä lähes tulkoon joka päivä entiseen kotiinsa. "Minun täytyy saada puhua Stacyn kanssa", mies nikotteli linjan toisessa päässä. "Hän... hän on minun tyttäreni!" "Hän voi paljon paremmin ilman sinua", Irina sähähti ja löi luurin Jamin korvaan. Kuinka se mies kehtaakaan...



Jälleen kerran Sabrina oli kuullut alakerrasta kantautuvan puhelun. Irinan sanat saivat hänet vakuuttuneeksi siitä, että isä ei tulisi palaamaan takaisin. Mutta mikään ei tulisi estämään häntä tapaamaan isäänsä, kun hän muuttaisi pois kotoa.



Arianna oli hyvin tyytyväinen lapsiinsa. Hyvin usein hän löysi stipendien toivossa opiskelevan Sabrinan olohuoneesta nenä kiinni kirjassa. "Opiskelevat enemmän kuin minä, Austin ja Adelia yhteensä", hän hymyili ja teki sitten voittoisan siirron shakkipelissä Yvesiä vastaan.



"Muistathan sinäkin opiskella ankarasti, Stacy-kulta?" Arianna kysyi tytöltä, jota hän kykeni varsin hyvin kutsumaan omaksi lapsekseen. "Niin, että kaikki taitosi lähentelevät huippua?" Stacy vain nyökytteli päätään.



Todellisuudessa opiskelu ei ollut juuri nyt päälimmäisenä hänen mielessään. Hän oli lapsi ja hän halusi ottaa kaiken ilon irti joka hetkessä, kun lapselliset leikit vielä kiinnostivat.



Yves oli päättänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja laihduttaa. "Minähän laihdun silmissä", hän nauroi. Aloittajamme onkin varsinainen teräspappa, ikä seitsemän kympin kieppeillä ja... näettehän itse.



Yves tiesi, että hänen lähtönsä hetki saattaisi koittaa milloin hyvänsä. Hän oli kuullut Ariannan puhuvan uudesta talosta, ja Yves halusi tehdä kaikkensa täyttääkseen tyttärensä toiveen. Pensseli heilui ahkerasti, kun herra maalaili muiden ollessaa koulussa tai vaihtoehtoisesti työpaikallaan.



Hän antoi myös rakennuttaa pihalle pienen lammen, josta saatiin mukavaa lisätuottoa myymällä kaloja.



Stacy edistyi huimaa vauhtia koulussa. Vielä edellisenä päivänä todistuksessa oli ollut vaivainen seiska, mutta nyt numeto oli kohonnut kymppiin saakka. Stacy oli itsestään hyvin ylpeä.



Eipä Sabrina jäänyt viimeisenä koulupäivänään ala-asteella yhtään huonommaksi. Kymppi takataskussa, joten on syytäkin hymyillä.



"Viimeinen koulupäivä ala-asteella". Tämä tarkoittaa nyt synttärikakkua ja kynttilöiden sammuksiin puhaltamista - on Sabrinan aika siirtyä teini-iän riemuihin ja kauhuihin.



Tämä kuuluisa "viimeinen pyörähdys", ja sitten olisi lapsuus takana.



Sabrinastahan kuoriutui oikein soma tytteli. Hän leikkautti hiuksensa ja muutti tyyliään teini-ikäisemmäksi. Sabrina sai mammonatavoitteen ja jonain päivänä hän haluaa kohota seikkailu-uran huipulle. Hän pitää kovasti miespuolisista ihmisistä, joilta löytyy vaaleat hiukset ja lihaksia. Kilot sen sijaan tuovat miinuspisteitä.



Ensimmäiset tuntinsa teininä Sabrina otti rennosti loikkimalla sohvalla. Miten hän olikaan unohtanut, kuinka hauskaa se oli. Sen sijaan, että olisi leikkinyt sohvan päällä, hän oli tunkenut nokkansa asioihin, jotka eivät hänelle kuuluneet. "Kuinka tyhmä olenkaan ollut", hän kihersi ja loikkasi vielä korkeammalle.



Irinakin osallistui rahankeruuseen. Hänen taulunsa myivät huomattavasti paremmin kuin Yvesin, olihan hän hakkinut luovuuspisteet täyteen jo aikapäiviä sitten.



"Ethän sinä jätä minua?" Stacy kysyi Sabrinalta. "Ei, en koskaan", Sabrina hymyili ja tanssitti siskopuoltaan. "Mutta yliopisto kutsuu minua, en voi peittää korviani siltä." Stacyn hymy hyytyi. Sabrinakin? Vaikka hän juuri väitti toista? Miksei kukaan jää hänen luokseen?



Kun Stacy painui nukkumaan, Sabrina ryntäsi puhelimeen. Hän soitti Seanin tavoin Stenvall-instituuttiin ja sai kuin saikin hakemansa opiskejapaikan. Stipendejä tuli hyvistä arvosanoista, luovuudesta ja logiikasta.



Ja niin Sabrina lähti kotoa, suuntana uusi elämä yliopistolla. Koulubussin ikkunasta Stacy katsoi siskoaan, joka astui takana olevaan taksiin. Kyynel vierähti hänen poskelleen. Hänellä ei olisi enää yhtään ystävää tässä talossa, kun sisarukset olivat muualla.



Piano toimi Stacyn päivän pelastajana. Sabrina oli aikoinaan säveltänyt muutamia omia lastenlauluja, joita pimputtamalla Stacysta tuntui, ettei sisko ehkä ollutkaan jättänyt häntä. Näin hän tunsi sydämessään.



"Pakkaahan tavarasi, kulta", Arianna huusi Stacylle. "Me muutamme!" Stacy hätkähti. Hekö muuttaisivat? "En minä ole varma, äiti", hän sanoi hiljaa muistellen lapsuuttaan tässä talossa. Arianna ei sanonut mitään, halasi vain pientä tyttöä. Tyttöä, joka oli juuri kutsunut häntä äidiksi.



Perhe muutti aivan uudelle tontille, jolle aiemmin olin rakentanut tämän talon aikani kuluksi. Tässä näette Cappelien uuden talon julkisivun.



Tässä takapihaa. Anteeksi kuvan harmaus, alkoi vain juuri satamaan rakeita, heh...



Raekuuron mentyä ohitse Stacy juoksi ulos ja tutkisteli pihaa. Kun joka kolkka oli tullut tutkituksi, hän huusi: "Tämä on ihana!" Eikö Stacylla muuten olekin ihastuttava ilme<3



Stacy tunsi pakottavaa tarvetta kertoa uutisesta siskolleen. "Haloo, Sabrina kuuletko minua?" hän kysyi puhelimeen. "Hei, Stacy." "Sean! Eikö Sabrina vielä ole tullut?" Stacy kiljui riemuissaan kultuaan Seanin äänen. "Ei, ei ole", Sean nauroi ja sisarukset vaihtoivat kuulumisiaan. "Uusi talo? Onko se se, joka oli Venetsian sanomissa? Kasvihuone, tilaa pihalla..." "Joo, on tämä", Stacy sanoi. "... ja uima-allas sisätiloissa", Sean päätti listansa välittämättä Stacyn keskeytyksestä.



Kultuaan Seanin sanovan "uima-allas sisätiloissa", Stacy sulki puhelimen ja käveli huoneeseen, jossa hän ei vielä ollut käynyt. Veli oli ollut oikeassa - siellä oli uima-allas. Vikkelästi Stacy vaihtoi uikkarit ja laskeutui tikkaat alas lämpimään veteen.



Vesi tuntui ihanalta. Stacy uskoi, että hän voisi viettää loppupäivän altaassa. Itse asissa loppuviikon. Ei, vaan koko loppuelämänsä!



Ariannan laittaman lohen hyvä tuoksu kuitenkin pakotti hänet keittiöön. "Äiti! Minä rakastan lohta!" hän kiljui ja loikki ruokapöytään. "A-aa", Arianna myhäili ja astui Stacyn eteen. "Ensin peset kätesi." Molemmat nauroivat. Tämmöistä elämän pitäisi olla, täynnä naurua ja iloa.



"Sean kertoi, että sillä on tyttöystävä", Stacy sanoi perheen naisten ruokaillessa. "Se ei sanonut sen nimeä, mutta ihana se tyttö kuulemma on. Ne asuukin yhdessä, Adelian vanhassa asunnossa!" Irina ja Arianna kuuntelivat Stacyn tarinointia hymy huulilla. Heistä oli ihanaa nähdä Stacy noin iloisena.



Harvinainen näky Cappeleilla: koko perhe ruokailemassa samaan aikaan. Somaa, minusta ainakin<3



Syötyään vatsansa täyteen Irinakin päätti tutkailla takapihaa. Trampoliini oli hänestä varsin mukava asia. Eikä hän tuntenut itseään yhtään liian vanhaksi hyppiessään sillä, päinvastoin! Hän tunsi nuorentuvansa Stacyn ikäiseksi.



Perhe kärsi tätä nykyä rahapulasta, joten Ariannan ei auttanut muu kuin hypätä työauton kyytiin kellon lyödessä18:00.



Sillä kellonlyömällä taloon saapui kutsumaton vieras. Viikatemies. "Aikasi on kulunut loppuun", hän mörisi Yvesille, joka yritti kaikin voimin kääntää tiimalasin ympäri. Mutta hän ei onnistunut.



Irina itki, hän itki niin lujaa kuin vain pystyi. "Älä vie häntä, ota ennemmin minut", hän nyyhkytti Viikatemiehen osoittaessa Yvesille poistumistietä. Mustakaapuinen olio vain nauroi Irinalla ja tyrkkäsi tämän kumoon. Sitten Viikatemies poistui paikalta, sanomatta sanakaan, tekemättä mitään.



Kyynelsilmin Irina kömpi vuoteeseen ja tuijotti maalaustelinettä, jolla Yvesin tekele lojui. Se ei koskaan tulisi valmiiksi. Yves oli mennyttä. Ikiajoiksi. Edes miehensä jättämä perintö ei pelastanut hänen päiväänsä. Mikään ei voisi tehdä sitä.
(Kyseessä oleva taulu on muuten Yvesin omakuva perijäkuvakollaasiin. Edelliset kun *köhköh* unohtuivat vanhaan taloon.)



Yvesin uurna sijoitettiin uima-allashuoneeseen. Näin perhe voisi aistia kantaisän läsnäolon, vaikka hän olikin siirtynyt rajan tuolle puolen.



Stacyn onnistui houkutella Irina uima-altaaseen. "Eikö olekin mukavaa?" hän nauroi ja katsoi, kuinka mumminsa - Stacy kutsui Irinaa mielellään mummiksi - polskutteli vedessä. Ehkä Irina jopa unohtaisi hetkeksi surunsa?

Varsinaisesti osa päättyy tähän. Vilkaiskaamme kuitenkin vielä hieman perijäksi valitun Seanin elämää yliopistolla.



Sean oli asettunut asumaan erääseen asuntolaan. Siellä hän olikin tavannut tytön nimeltä Eine Kankkunen. Vaikka Eine oli hänen mielestään kaunis, sai hän häneltä luvan stailata hänet uuteen kuntoon.



Seanilla ja Einellä juttu luisti!



Sitten Sean kokosi rohkeuden rippeensä ja suuteli Eineä. Tyttö ei pannut pahakseen, vaan antautui suudelmaan kaikin tavoin.



Seuraava siirto olikin muutto Adelian muinoin perustamaan osakuntataloon. Tietenkin Eine kutsuttiin tupaantuliaisjuhliin. Tyynysodan pauloissa Sean pyysi Eineä muuttamaan luokseen ja... arvatkaa, suostuiko hän?



Tietenkin suostui, mitä muuta voisi uskoakaan? Tässä ovatkin seuraavan sukupolven alulle panijat - Sean ja hänen kihlattunsa Eine, molemmat pian Cappeleita.

Koulut alkavat piakkoin, joten päivitystahti saattaa hieman hidastua. Tapoihini kuitenkin kuuluu olla koneella lähes 24/7, joten... :D Se hidastuu vain hieman~ Seuraavaan osaan saakka, au revoir!