Niin, taas se olisi uuden osan paikka. Ihmeen nopeasti minä olen näitä loppujen lopuksi tehnyt, kun ajattelee että koulu on ollut osa arkea jo parin viikon ajan. No mitäpä tuosta. Korvaavat silmät muuten vaihtuivat, joten älkää ihmetelkö mahdollista erilaisuutta simeissä. Kiitän kommentoijia jälleen kerran ja aloitan saman tien osan, jollaista ette varmastikaan osanneet odottaa...



Eine oli pannut merkille, että hänen ruokahalunsa oli lisääntynyt. Tästä syystä hän uskoi vahvasti, että raskaus oli aluillaan. Toisaalta taas hänestä tuntui, että hän kuvitteli vain asian olevan näin, jotta olisi edes pieni todiste siitä, että hänen vatsassaan kypsyi pieni elämä.



Arianna tyytyi tuoremehuun. Nuorempien polvien olisi syytä syödä enemmän, heillä oli vielä elämä edessä. Toisin kuin Ariannalla itsellään - vanhuus kolkutteli jo ovelle.



Sean oli totaalisen uupunut töistään. Ylennystä ei vain kuulunut, vaikka hän teki töitään hien valuessa otsalla. Onneksi oli Eine, jonka viereen saattoi illalla käpertyä... ja ehkäpä pitää jotain omaa kivaakin?



Piakkoin Eine löysi itsensä vessasta oksentamassa. Oliko tämä nyt se todellinen merkki vauvasta?



Stacy oli kuullut Einen yökkäilyt - samoin kuin Einen ja velipuolensa touhutkin. "Ei teidän tarvitse salailla sitä", hän sanoi vakavana. "Kyllä minä tiedän miten lapsia hankitaan. Ja ellen ole täysin väärin käsittänyt, niin olen pian täti!" Eine hymyili Stacylle, muttei sanonut mitään.



Puutarhuri ei jostain syystä ollut vieraillut moneen päivään Cappeleilla. Stacy tomerana tyttönä päätti sitten hoitaa hommat tämän puolesta.



Vapaa-aikaakin hänellä oli kaikesta huolimatta. Stacy oli jo ystävystynyt erään nuoren pojankoltiaisen kanssa. Postipoika Aaron Liimatainen oli todellakin hänen mieleensä.



Ehkä Stacy toivoi tältä suhteelta enemmänkin? Ainakin flirtistä päätellen. Eikä Aaron pahakseen pannut, nätti tyttöhän Stacy on.



"Apua!" Irina kirkui ja haukkoi henkeään. "Yves, miksi..?" Yves vain nauroi ja katosi jälleen näkyvistä jättäen Irinan yksin olohuoneeseen. "Yves, minä luulin että olit kuollut", Irina kuiskasi hiljaa, mutta äärimmäisen iloisena. Hänen miehensä ei ollutkaan mennyttä!



Menemisistä puheen ollen, seuraavana päivänä saapui mustaan verhoutunut hahmo paikalle. Viikatemies, tuo kaikkien simien pahin painajainen, oli tullut korjaamaan satoa.



Irinaa kuolema ei pelottanut. Hän oli jo odottanut tätä, ja pääsisihän hän Yvesin luokse. Stacy ei ottanut asiaa yhtä rauhallisesti, vaan itki itkemisestä päästyään Irinaa. "Mummi, älä jätä", hän niiskutti.



Perheellä oli nyt varaa hankkia toinenkin pöytä, jolle asettaa Irinan tuhkat. Paikka tietenkin Yvesin vieressä, sitä Irina olisi halunnut.



Stacy ei seuraavina päivinä tehnyt juuri mitään muuta kuin itki. Hän todella kaipasi Irinaa. Ja hän todella vihasi Viikatemiestä, joka oli raa'asti vienyt hänen rakkaimman ystävänsä.



Vielä samana iltana tuli salaperäinen puhelu. Epätavallinen ääni puhui toisessa päässä: "Kuinka hän voi, kaunis lapsi? Milloin saan hänet?" Stacy kuunteli hiljaisena, kuinka ääni jutteli hänelle. Ikävän nopeasti hän ymmärsi, kuka oli kyseessä. Viikatemies, paha Kuolema. "En tiedä mistä puhut, äläkä tule tänne", Stacy sai lopulta kuiskattua ja sulki puhelimen. Sitten hän purskahti jälleen itkuun.



Seuraavana päivänä keittiössä kaikui Stacyn voimakas huuto: "Mitä!?" Hänen vatsansa oli pyöristynyt. Hän odotti lasta. "Enhän minä ole ollut kenenkään kanssa... sillä tavalla", hän kuiskasi hiljaa. Vikkelästi hänellä kuitenkin välähti. Viikatemies oli tehnyt tämän, sitä hän oli soittanut eilisiltana. Mutta kuinka, sitä Stacy ei edes halunnut tietää.



Stacyn oli pakko kertoa tästä jollekulle. Eine oli ainut talossa, joten hän sai luvan kuulla mitä Stacylla oli sanottavanaan. Eine hämmästeli tapahtumaa kovasti. "Mutta... eihän... olet niin nuori... miksi..." hän sopersi ja tuijotti Stacyn pyöreää vatsaa.



Eine oli aluksi kuvitellut, että Stacy oli vain vitsaillut - tukenut tyynyn paidan alle tai jotain. Mutta kun vatsa pomppasi hänen silmiensä edessä, ei hän voinut kuin uskoa tarinan todeksi. Stacy odotti lasta Viikatemiehelle...



Stacy tunsi olonsa väsyneeksi. Joka paikkaa särki ja kolotti. "Minä en enää hommaa lapsia", hän mutisi kömpiessään sänkyyn. "En ikinä!"



Kauan Stacylle ei suotu aikaa nukkua. Synnytys nimittäin käynnistyi. "Ei tämä voi mennä näin", hän kähisi tuskansa lomasta. "Ei näin nopeasti... Vastahan tämä sai alkunsa eilen illallaaaaah!"



Eine kuuli Stacyn kirkumisen keittiöön ja riensi paikalle. "Rauhassa", hän sai sanotuksi. Tai eipä hän tiennyt, kuinka tuossa tilanteessa pitäisi toimia. Stacyn oli saamassa lapsen ennen häntä, vaikka hän oli kaksi kertaa vanhempi.



Saadessa syliinsä pienen käärön Stacy unohti synnytyksen tuskan. Tämän parempaa palkintoa ei olisi voinut saada. Mustatukkainen ja... olisivatkohan nuo silmät harmaat... eli mustatukkainen ja harmaasilmäinen poika sai nimekseen Kennady.



Stacy puristi pienoisen Kennadyn rintaansa vasten. Hänestä tuntui niin hyvältä, hänellä oli nyt lapsi. Oma lapsi. Mutta lapsen isä oli itsensä Kuolema. "Minä en anna Viikatemiehen koskea sinuun sormellaankaan", Stacy supatti Kennadyn korvaan ja suukotti tätä.



Lopulta väsymys alkoi painaa Stacyn silmäluomia alas. Kennadykin alkoi osoittaa samanlaisia merkkejä, joten tuore äiti laski poikansa kehtoon. Stacy ei kylläkään olisi halunnut laskea pientä vauvaa käsistään. Mitä jos Viikatemies nyt tulisi ja veisi Kennadyn? Ei ikinä...



"Minä heräsin outoihin ääniin", Arianna sanoi Einelle ruokapöydässä. "Mistä ne tulivat?" Eine epäröi hetken ja lappoi ruokaa suuhunsa. Sitten hän paukautti totuuden Ariannalle päin naamaa: "Stacy synnytti. Lapsen isä on... Viikatemies..."



Arianna riensi oitis hakemaan Kennadyn käsivarsilleen. "Kuinka Stacy saattoi päästää sinusta irti?" hän mutisi syöttäessään pientä poikalasta. "Isukkisihan voisi tulla ja tehdä pahoja..." Voi Arianna, sitähän Stacykin pelkää...



Nyt se sitten tapahtui! Einenkin vatsa muuttui kumpareeksi! Ehkä siellä on perijä..?



"Elämä hymyilee", Sean lauleskeli ja hieroi Einen suurta vatsaa. "Lapsi odottelee aikaansa kauniin vaimoni vatsassa ja pomo antoi ylennyksen!"



Nyt kun Einen raskaus paistoi kauas, Sean vietti enemmän aikaa vaimokkeensa käsipuolessa. "Pian olemme perhe", hän leperteli. "Sinä, minä ja..." Seanin suu loksahti auki, kun hän huomasi Ariannan syöttävän (taas) pientä Kennadya. "Tuota... Eine, et kai sinä vain ole jo synnyttänyt jotain kertomatta minulle?" hän kysyi epäluuloisena. Eine hymähti päätään pudistellen. Sean sai siis viimeisenä tietää että hänellä oli tätä nykyä siskonpoika.



Vaikka Kennady välillä haiskahtikin epämiellyttävälle, ei Stacy antaisi päivääkään pois sen hetkisestä elämästään. Kennady oli kiistatta parasta mitä hänelle oli käynyt, riippumatta siitä että pojan isä oli mitä hirvein ihminen - jos Viikatemies ihminen onkaan?



Piakkoin käynnistyi se Einenkin synnytys. Kivut vetivät vertoja jopa Stacyn synnytykselle. "Sean!" Eine sai karjaistua. "Nyt se tuleeeee!"



Sean ei oikein osannut toimia mitenkään. Hän vain huitoi käsillään ilmaa ja seisoi paikoillaan. Sanaakaan hän ei päästänyt suustaan. Tässä on todellinen mies, hmph.



Tässä lopputulos; ruskeatukkainen, harmaasilmäinen poikavauva. Sean nimesi esikoisensa Kalebiksi, eikä Einelläkään ollut mitään tuota nimeä vastaan. "Nyt meillä on se perhe", Sean kuiskasi kyyneleet silmissä.

Näin. Sanokaahan, olinko oikeassa kun väitin, ettette osanneet odottaa tämänkaltaista jatkoa, mitähäh? :D ... Niin arvelinkin. Ja ennen kuin joku tulee marmattamaan sääntörikkomuksistani, niin olen tietoinen siitä. Mutta halusin jonkin... käännekohdan ^^ Seuraavassa osassa nähdäänkin varmaan Kennadyn ja Kalebin kasvua, Ariannakin saattaa vanheta, kuka tietää. Näkemisiin.